Hyödyt - Miksi juuri E’s?
Me emme tee mitään scifiä, mutta teemme kaiken paremmin ja juuri subscription-liiketoimintamallille kustomoituna.
E’s Your Business on kehitetty palvelemaan juuri toistuvaisveloitteista liiketoimintamallia ja ennen kaikkea: meidän asiantuntijamme auttavat liiketoiminnan kehittämisessä.
Kaikki yhdessä paketissa
E’s yhdistää kaikki tarvittavat ominaisuudet yhden ohjelmiston alle ja tällöin monen ohjelmiston välillä tapahtuva navigointi vähenee tai jopa poistuu. Haluammekin olla one stop shop eli E’s Your Business voi olla ainoa ohjelmisto, jonka tarvitset liiketoimintasi pyörittämiseen.
Tehokkuuden lisäksi ohjelmistomme on kehitetty juurikin täysin tämän liiketoimintamallin erityistarpeisiin, joihin eivät perinteiset verkkokauppa-alustat taivu.
Liiketoiminnan pyörittämisen ei pitäisi olla monimutkaista vaan helppoa ja kustannustehokasta!
Manuaalinen työ vähenee
Ohjelmistomme myötä moni aikaisemmin paljon manuaalista työtä vaatinut työvaihe katoaa ja vapauttaa aikaa asioille, jotka aidosti tuottavat arvoa organisaatiollenne. Toistuvat työtehtävät kuten laskujen muodostaminen, raporttien luominen ja sopimusten arkistointi automatisoituu E’s:n kanssa ja tällöin esimerkiksi asiakaspalvelulle ja varsinaiselle myyntityölle jää enemmän aikaa.
Asiakaskokemus paranee
Liiketoiminnan perimmäinen menestymisen avain on arvon tuottaminen asiakkaalle. Tilaustalousliiketoiminta ja siten myös E’s Your Business on asiakaskokemuksen ja arvon tuottamisen ytimessä.
Ohjelmistomme kanssa asiakaskokemuksen parantaminen lähtee liikkeelle ostotapahtumasta: helposti navigoitava ja oston esteitä poistava ostopolku verkossa on kaiken A ja O. Ohjelmistomme tarjoaa mahdollisuuden tehdä erilaisia lisäpalveluita ja palvelutasoja, jolloin jokainen asiakas löytää itselleen sopivan kokonaisuuden.
Asiakaskokemus paranee myös esimerkiksi maksutapojen myötä: mitä enemmän, sen parempi. Toimiva asiakasportaali antaa asiakkaalle mahdollisuuden muuttaa tilausta hänelle sopivampaan muotoon ja täten asiakaskokemus ja sitä kautta myös asiakaspito paranee.
Henkilökohtainen tuki
Me E’s:llä teemme bisnestä yhdessä teidän kanssanne ja tämä tarkoittaa sitä, että ohjelmistomme lisäksi tarjoamme asiantuntemustamme ja tukea liiketoiminnan kehittämiseen. Meille asiakkaidemme menestyminen on tärkeää ja iloitsemme teidän kanssanne yhdessä liiketoiminnallisista onnistumisista.
Me emme tarjoa käyttöönne vain ohjelmistoa, vaan kokonaisvaltaisen tuen ja asiantuntijuuden siihen, miten tätä liiketoimintamallia tulisi tarkastella, johtaa ja kehittää.
E’s Your Business on kotimainen ohjelmistopalvelu, mikä tarkoittaa, että tukea, koulutusta ja apua on saatavilla nopeasti myös suomeksi. Meillä et ole vain yksi pieni asiakkuus, vaan me haluamme yhdessä kasvattaa jokaisesta asiakkaastamme merkittävän tilaustaloustoimijan omalla alallaan.
Meillä et siis jää yksin liiketoimintasi kanssa, vaan saat ohjelmiston lisäksi meidän asiantuntijat mukaan tiimiisi!
Konfiguroitavuus
Jokaisella liiketoiminnalla on erityisvaatimuksia eikä E’s tule olemaan näiden erityisvaatimusten este vaan mahdollistaja. Katsomme aina tapauskohtaisesti jokaisen asiakkaamme liiketoiminnan erityispiirteet ja suunnittelemme tarvittavat konfiguroinnit yhdessä asiakkaamme kanssa. Näin ollen meillä on myös asiantuntijoina rohkeutta kertoa suoraan mikä meidän mielestämme on asiakkaalle sopivin ja kustannustehokkain ratkaisu.
Kumppanuus
E’s Your Business ei ole pelkästään ohjelmisto. Me olemme kumppanisi tilaustalousliiketoiminnassa.
Haluamme yhdessä muotoilla tuotteesi juuri oikeaksi tälle liiketoimintamallille. Haluamme sparrailla kanssanne hinnoittelusta ja tuotemuotoilusta. Haluamme auttaa valitsemaan mittarit, joilla menestystä mittaroidaan. Ennen kaikkea haluamme, että menestymme yhdessä tämän liiketoimintamallin kanssa ja että teillä bisnes kukoistaa.
Olemme siis ennen kaikkea asiantuntijaorganisaatio, jossa on valtavasti kokemusta, tietoa, tutkimusta ja ymmärrystä kuukausiveloitteisista palvelutuotteista. Asiantuntijuudemme lisäksi pystymme tarjoamaan parhaan mahdollisen ohjelmiston tämän liiketoiminnan pyörittämiseen.
Tehdään siis parempaa rahaa eli tilaustaloutta yhdessä ja onnistutaan!
Jäikö jotain kysyttävää?
To ease your business, wrap it, sell it, E’s it! Want to know how?